Enää run­sas viik­ko ja ur­hei­lu­ki­sois­ta kai­kis­ta suu­rim­mat ja kau­neim­mat, olym­pi­a­lai­set, al­ka­vat Pa­rii­sis­sa. Sa­mal­la tu­lee täy­teen sata vuot­ta sii­tä, kun Pa­rii­sis­sa edel­li­sen ker­ran ke­sä­o­lym­pi­a­lai­set jär­jes­tet­tiin. Vuo­den 1924 ki­sois­sa Suo­mi me­nes­tyi hie­nos­ti ol­len mi­ta­li­tau­lu­kos­sa heti Yh­dys­val­to­jen jäl­keen toi­se­na. Mi­ta­le­ja tuli ko­ko­nai­suu­des­saan 37 ja niis­tä kul­tai­sia 14. Vaa­ti­mat­to­ma­na li­sä­tie­to­na Paa­vo Nur­men vii­si ja Vil­le Ri­to­lan nel­jä kul­ta­mi­ta­lia.

Sa­man­lais­ta me­nes­tys­tä on ny­ky­ään tur­ha odot­taa, mut­ta hie­no­ja het­kiä ovat olym­pi­a­ki­sat vuo­sien var­rel­la tar­jon­neet. It­sel­lä en­sim­mäi­set muis­ti­ku­vat löy­ty­vät vuo­den 1976 In­nsb­ruc­kin ja Mont­re­a­lin ki­sois­ta. Pääl­lim­mäi­se­nä mies­ten hiih­tok­var­te­tin sekä He­le­na Ta­ka­lon kul­ta­mi­ta­lit. Myös yh­dys­val­ta­lai­sen Bill Koc­hin nimi on jää­nyt näis­tä ki­sois­ta eri­tyi­ses­ti mie­leen en­sim­mäi­se­nä hiih­tä­jä­nä, joka käyt­ti luis­te­lu­tek­niik­kaa. Ke­säl­lä 1976 taas Las­se Vi­re­nin tup­la­kul­lat ja Tup­la-Pert­tien Karp­pi­sen ja Uk­ko­lan voi­tot ovat tal­len­net­tu­na pää­nu­pin ko­va­le­vyn syö­ve­rei­hin.

Olym­pi­a­dit ku­lui­vat ja uu­sia ki­so­ja tuli ja meni tuo­den toi­nen tois­taan hie­nom­pia ko­ke­muk­sia ur­hei­lun suur­seu­raa­jal­le. Sa­ra­je­vo ja Mar­ja-Lii­san jät­ti­pot­ti, Cal­ga­ry ja Mat­ti Ny­kä­nen, Salt Lake City ja Samp­pa La­ju­nen ovat elä­myk­si­nä piir­ty­neet to­del­la sy­väl­le. Suu­ria pet­ty­myk­si­ä­kin on tul­lut. Kuu­lui­sa sa­da­so­san tap­pio Ku­ri­kan jä­til­le Lake Pla­ci­dis­sa tus­kin kos­kaan unoh­tuu. Toki olym­pi­a­his­to­ria on pal­jon muu­ta­kin kuin suo­ma­lais­ten uro­te­ot tai pet­ty­myk­set. His­to­ri­an saa­tos­sa on nous­sut täh­tiä ja le­gen­do­ja, jot­ka kuu­lu­vat jo­kai­sen ur­hei­lu­tie­tä­jän top-lis­toil­le. Yh­te­nä suu­rim­mis­ta Cas­sius Clay, joka myö­hem­min tun­net­tiin Mu­ham­med Ali­na.

Vuo­sien myö­tä ki­so­jen seu­raa­mi­nen on it­sel­lä jää­nyt vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le, vaik­ka mah­dol­li­suu­det ki­so­jen seu­raa­mi­seen ovat mo­nin­ker­tai­ses­ti pa­ran­tu­neet. Los An­ge­les ja 1984 ke­sä­o­lym­pi­a­lai­set ovat hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti var­mas­ti ko­ko­nai­suu­des­saan hie­noin olym­pi­a­ta­pah­tu­ma­ni. Elet­tiin ke­sää, jol­loin ei ol­lut vie­lä ke­sä­työ­vel­voit­tei­ta ja koti oli usein va­paa van­hem­mis­ta. Meil­lä oli kol­men ka­ve­ruk­sen ki­sas­tu­dio, joka nuk­kui yli puo­len päi­vän ja val­voi yöt ki­so­ja yh­des­sä kat­so­en. Toi­si­naan on­nis­tuim­me ja toi­si­naan uni voit­ti ja yön ki­sat jäi­vät kat­so­mat­ta. Yh­te­nä yö­nä muis­tan he­rän­nee­ni kak­si ker­taa, kun se­los­ta­jat vaah­to­si­vat ruu­dus­sa. Mart­ti Vai­ni­on su­rul­li­nen do­ping-käry oli en­sim­mäi­nen. Toi­nen he­rä­tys kos­ki osit­tain myös Po­ria. Joni Ny­man oli hä­vin­nyt pis­teil­lä vä­lie­rän­sä ja Suo­mi teki pro­tes­tin, joka meni läpi tuo­ma­ri­ää­nin 3–2. Sään­tö­jen mu­kaan tu­lok­sen muu­tos oli­si vaa­ti­nut 4–1 voi­ton ja näin Jo­nin ki­sat päät­tyi­vät prons­si­mi­ta­liin. Tuol­loin kun ei ol­lut edes teks­ti­te­le­vi­si­o­ta, niin ar­vat­kaa­pa, us­koi­vat­ko muut aa­mul­la ta­ri­noi­ta­ni?

Kim­mo Ös­ter­lund

Nau­ra­va put­ki­myy­jä

”Pal­jon luu­loa, vä­hän tie­toa”