Österlund: Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin
Enää runsas viikko ja urheilukisoista kaikista suurimmat ja kauneimmat, olympialaiset, alkavat Pariisissa. Samalla tulee täyteen sata vuotta siitä, kun Pariisissa edellisen kerran kesäolympialaiset järjestettiin. Vuoden 1924 kisoissa Suomi menestyi hienosti ollen mitalitaulukossa heti Yhdysvaltojen jälkeen toisena. Mitaleja tuli kokonaisuudessaan 37 ja niistä kultaisia 14. Vaatimattomana lisätietona Paavo Nurmen viisi ja Ville Ritolan neljä kultamitalia.
Samanlaista menestystä on nykyään turha odottaa, mutta hienoja hetkiä ovat olympiakisat vuosien varrella tarjonneet. Itsellä ensimmäiset muistikuvat löytyvät vuoden 1976 Innsbruckin ja Montrealin kisoista. Päällimmäisenä miesten hiihtokvartetin sekä Helena Takalon kultamitalit. Myös yhdysvaltalaisen Bill Kochin nimi on jäänyt näistä kisoista erityisesti mieleen ensimmäisenä hiihtäjänä, joka käytti luistelutekniikkaa. Kesällä 1976 taas Lasse Virenin tuplakullat ja Tupla-Perttien Karppisen ja Ukkolan voitot ovat tallennettuna päänupin kovalevyn syövereihin.
Olympiadit kuluivat ja uusia kisoja tuli ja meni tuoden toinen toistaan hienompia kokemuksia urheilun suurseuraajalle. Sarajevo ja Marja-Liisan jättipotti, Calgary ja Matti Nykänen, Salt Lake City ja Samppa Lajunen ovat elämyksinä piirtyneet todella syvälle. Suuria pettymyksiäkin on tullut. Kuuluisa sadasosan tappio Kurikan jätille Lake Placidissa tuskin koskaan unohtuu. Toki olympiahistoria on paljon muutakin kuin suomalaisten uroteot tai pettymykset. Historian saatossa on noussut tähtiä ja legendoja, jotka kuuluvat jokaisen urheilutietäjän top-listoille. Yhtenä suurimmista Cassius Clay, joka myöhemmin tunnettiin Muhammed Alina.
Vuosien myötä kisojen seuraaminen on itsellä jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka mahdollisuudet kisojen seuraamiseen ovat moninkertaisesti parantuneet. Los Angeles ja 1984 kesäolympialaiset ovat henkilökohtaisesti varmasti kokonaisuudessaan hienoin olympiatapahtumani. Elettiin kesää, jolloin ei ollut vielä kesätyövelvoitteita ja koti oli usein vapaa vanhemmista. Meillä oli kolmen kaveruksen kisastudio, joka nukkui yli puolen päivän ja valvoi yöt kisoja yhdessä katsoen. Toisinaan onnistuimme ja toisinaan uni voitti ja yön kisat jäivät katsomatta. Yhtenä yönä muistan heränneeni kaksi kertaa, kun selostajat vaahtosivat ruudussa. Martti Vainion surullinen doping-käry oli ensimmäinen. Toinen herätys koski osittain myös Poria. Joni Nyman oli hävinnyt pisteillä välieränsä ja Suomi teki protestin, joka meni läpi tuomariäänin 3–2. Sääntöjen mukaan tuloksen muutos olisi vaatinut 4–1 voiton ja näin Jonin kisat päättyivät pronssimitaliin. Tuolloin kun ei ollut edes tekstitelevisiota, niin arvatkaapa, uskoivatko muut aamulla tarinoitani?
Kimmo Österlund
Naurava putkimyyjä
”Paljon luuloa, vähän tietoa”