Pakken Kiekkokulma: Maaleja tulee, tunnetila laskee
Jääkiekon SM-liiga otti täksi kaudeksi käyttöön tiukentuneen tuomarilinjan. Kiinnipitämiset, koukkaamiset ja kampit karsitaan entistä tiukemmin. Linja on pitänyt, ainakin toistaiseksi. Se on merkinnyt runsaasti ylivoimaa ja sitä kautta maaleja. Erityisesti tilanteesta hyötyvät joukkueet, joilla on takalinjoilla tulivoimaa ja erikoistilanteet muutenkin kunnossa.
Satakuntalaisjoukkueet Ässät ja Lukko eivät ole sääntötulkinnasta hyötyneet, pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi Ässät sai yrittää viisi kertaa ylivoimalla kotipelissä Tepsiä vastaan, mutta ei onnistunut kertaakaan. Myös Lukon tehot ylivoimalla ovat jääneet yllättävän vähiin.
Lukolta ja Ässiltä löytyy laadukkaita ylivoiman pyörittäjiä. Sisään vienti onnistuu pääasiassa vaivattomasti, samoin kiekon siirtely vastustajan alueella, mutta kudit jäävät liian usein piippuun.
Päinvastainen esimerkki on TPS. Kiekko pelataan puolustaja Max Lindrothille, joka pistää kiekkoa siniviivalta sisään harvinaisen korkealla prosentilla. Porissa Ässiä vastaan hän iski kolme maalia, samoin Turussa HPK:n verkkoon. Lähes puolet ruotsalaisen laukauksista tuotti osuman. Mistähän satakuntalaisjoukkueet löytäisivät samanmoisen viivapelotteen?
Onhan Lukolla Jakob Stenqvist, mutta hän tyytyy enemmän syöttelemään. 0+7 tehotilastossa kertoo paljon. Ässät ja Lukko eivät kärsi tasakentällisin vastaavasta tehottomuudesta. Etenkin joukkueiden kärkiketjut ovat yltäneet alkukaudesta tehoille.
Totuus on toki se, että molemmilla satakuntalaisjoukkueilla maaliodottama on maalimäärää suurempi.
Uusi sääntötulkinta on pitänyt yllättävän hyvin. Tuomarit eivät ole edes tasaisten ottelujen loppuhetkillä lipsuneet linjasta. Toinen yllättävä seikka on pelaajien reagointi. Aikaisempaa herkemmin tulleita jäähyjä ei ole enemmälti protestoitu. Myös valmentajat ovat ottaneet tulkinnat suhteellisen rauhallisesti.
Jääkiekon kannalta sääntötulkinta on eduksi, koska näin pelaajien taito pääsee entistä enemmän esiin. NHL:ssä tiukka tuomarilinja on parantanut selvästi pelien viihdearvoa ja maalimääriä myös tasakentällisin.
Rapakon takana on opittu pelaamaan uusien sääntöjen mukaan. Meillä on siihen vielä matkaa. Jonkinlainen ongelma kotoisessa liigassa on tällä hetkellä se, että runsaat jäähyt vievät pelaamisesta tunnetta. Tasakentällisin taas uhkaa liiallinen varovaisuus. Ei osata vielä pelata kovalla tunteella uuden sääntötulkinnan mukaisesti.
Tuomarit ovat nyt paljon vartijoina. Linjasta on pidettävä johdonmukaisesti kiinni myös sarjan edetessä ja kilpailun kiristyessä. Tuomarit tarvitsevat myös valmentajilta ja pelaajilta ammattimaista suhtautumista. Omaa turhautumista ei pidä purkaa tuomareihin.
Pauli Uusi-Kilponen
Lehdistöneuvos, Eurajoki