Kyläsepän pajasta metallialan alihankintayritykseksi – Hakalan Metallin juuret ulottuvat pitkälle
Kyläsepän pajasta metallialan alihankintayritykseksi vuosien varrella muotoutuneessa yrityksessä on vastuu siirtynyt neljännelle sukupolvelle.
Ari Anteroinen, Eura / Panelia
Hakalan Metalli Oy on metallialan alihankintayritys, joka on erikoistunut laserleikkaukseen sekä ohutlevy- ja koneistustöihin. Osaamista löytyy myös syvävetoon ja tasapainotukseen.
Yrityksen juuret ulottuvat pitkälle. Hakalan Metalli Oy perustettiin 1950-luvulla autokorjaamoksi. Perinteet ulottuvat kuitenkin vielä kauemmaksi aina 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloisesta kyläseppä Frans Hakalan pajasta alkanutta yritystoimintaa jatketaan nyt neljännessä polvessa. 50-luvun loppupuolella yrityksessä alkoi alihankintatöiden tekeminen. Alkuun yritys oli pitkälti yhden suuren asiakkaan, eli Jaakko-Tehtaiden, varassa, mutta sittemmin asiakaskunta on laajentunut ja monipuolistunut. Tähtäin onkin asetettu pitkien asiakassuhteiden luomiseen.
Hakalan Metallin nykyisestä toiminnasta kertovat toimitusjohtaja Janne Koskinen, joka vastaa myös tuotannosta ja suunnittelusta, myynnistä ja taloudesta vastaava yhtiön hallituksen puheenjohtaja Taina Koskinen sekä omien sanojensa mukaan firman asioita vielä opetteleva Jenni Valli.
– Olemme pääsääntöisesti alihankintayritys. Toki edelleen valmistamme niitä Jaakko-mallisia viljaelevaattoreitakin ja niiden varaosia, Janne Koskinen kertoo.
– Elevaattoreita menee ympäri Suomea. Muutoin alihankintatöissä asiakkaita on pääasiassa tässä Länsi-Suomen alueella. Vientiä meillä ei ole, mutta vientiyrityksille teemme alihankintaa, Janne Koskinen jatkaa.
Toimitusjohtajan mukaan kilpailu on tänä päivänä kovaa.
– Valttimme on vahva osaaminen. Ei ole juurikaan tullut sellaista vastaan, mihin ei pystyttäisi. Konekanta on monipuolinen, Janne Koskinen näkee.
– Tällä hetkellä työtilanne on hyvä, Taina Koskinen lisää.
Juha Jokinen on käynyt töissä Hakalan Metallissa jo 38 vuotta.
Hakalan Metalli Oy työllistää kahdeksan työntekijää.
– Täällä on osaavaa porukkaa. On tultu ammattikoulusta suoraan meille töihin ja ollaan edelleenkin, Taina Koskinen mainitsee.
Yksi tällaisista on Juha Jokinen.
– Olen ollut täällä 38 vuotta. Olin jo ennen ammattikoulua täällä kesätöissä. Ammattikoulun aikana olin täällä kesätöissä ja työharjoittelussa. Kesällä 1986 alkoi tämä työsuhde. Olen siis viihtynyt, enkä ole enää työpaikkaa vaihtamassa, Jokinen kehuu.
– Tekeminen on kaikkiaan muuttunut joka suhteessa. Helpottunut uusien koneiden ja laitteiden myötä.
Tommi Kuusisto laserleikkurilla. Osaavan miehen työt alkoivat vuonna 1997.
Laserleikkurilta löytyy Tommi Kuusisto. Hänkin on pitkäaikainen työntekijä Hakalan Metallilla.
– Lähes 30 vuotta. On siinä pikkupätkä jo kertynyt. Asun tuossa suht lähellä. Osaan tämän homman, eikä ole tullut mieleen opetella uusia töitä jossain muualla, Kuusisto perustelee.