Uusi jäsen: Kiinalaiset opit tepsivät Satakunnassakin
Menghua Liang-Haavisto perusti Ulvilaan perinteistä kiinalaista lääkintää tarjoavan hoitolan. Hän kertoo tarinansa:
"Muutin Suomeen vuonna 2018 ja aloitin sairaanhoitajan opinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Olin valmistunut Kiinassa sairaanhoitajaksi jo vuonna 2010 ja minulla oli hyvä työpaikka, mutta Pekingissä eläminen oli liian kallista. Halusin muuttaa uuteen maahan, jossa voisin saada paremman elämän. Tein hyvän valinnan, kun tulin Suomeen. Kahden vuoden opiskelun jälkeen tapasin Porissa myös tulevan puolisoni Erikin.
Valmistuin sairaanhoitajaksi ja aloin odottaa esikoistytärtämme. Minulla todettiin raskausdiabetes ja synnytyksen jälkeen imettäminen oli vaikeaa. Havahduin siihen, että sain toki neuvoja, mutta en konkreettista apua, vaikka esimerkiksi imettämisen helpottamiseen olisi auttanut oikeanlainen hieronta. Myös synnytyksen jälkeiseen virtsankarkailuun annettiin vain jumppaohjeita. Puhuin näistä kiinalaisille kavereilleni ja valitin, ettei täällä ole ketään, joka tekee näitä hoitoja. Sitten päätin, että haluan itse opetella ne. Päätös sinetöityi, kun tyttäremme sairastui korvatulehduskierteeseen.
Niinpä lähdin puoleksi vuodeksi Kiinaan opiskelemaan perinteisen kiinalaisen lääkinnän menetelmiä. Käytän niitä nyt hoidoissani: akupunktiota, rentoutushierontaa, kuppausta, moksibustiota eli moksausta, sähköhoitoa. Kun asiakas tulee hoitolaan, teen aina ensimmäisellä käyntikerralla haastattelun, jonka perusteella valitaan hoitomenetelmä. Kiinalainen lääkintä pyrkii parantamaan sairauden syyn ja vahvistamaan ruumiin omaa kykyä parantua. Hoidon lisäksi annan aina myös ohjeita siihen, miten asiakkaan kannattaa kotona syödä, kuntoilla ja hoitaa itseään. Tavallaan johdatan asiakkaan itsehoidon ovelle kohti terveempää elämää.
Ryhdyin yrittäjäksi, koska minulla oli selkeä visio siitä, että haluan auttaa muita niissä samoissa vaivoissa, joita itselläni oli, sekä monessa muussakin vaivassa, joihin länsimainen lääketiede tarjoaa hoidoksi vain särkylääkettä tai odottelua. Olen iloinnut, kun esimerkiksi hoidossani olleen kasvohalvauspotilaan kasvot palautuivat normaaliksi kahden viikon intensiivisen hoitojakson jälkeen. Asiakkaani ovat saaneet apua myös muun muassa krooniseen hermokipuun, uuniongelmiin, päänsärkyyn ja reumatismiin. Haluan sanoa kaikille, että aina on toivoa.
"Ryhdyin yrittäjäksi, koska haluan auttaa muita niissä samoissa vaivoissa, joita itselläni oli, sekä monessa muussakin vaivassa, joihin länsimainen lääketiede tarjoaa hoidoksi vain särkylääkettä tai odottelua", sanoo Menghua Liang-Haavisto.
Yrittäjyyteen minua kannusti mieheni. Täällä Suomessa on niin erilainen kulttuuri, Kiinassa mies tahtoo, että nainen keskittyy kotiin ja lapsiin. Olen todella onnekas, kun tapasin hänet. Olen aina ollut muutenkin yrittäjähenkinen, nautin, kun voin tehdä sitä, mitä haluan. Hoitolani on ollut nyt avoinna Ulvilan Peltotiellä puoli vuotta ja on ollut haasteitakin, esimerkiksi moksibustiohoidosta syntyvästä savusta. Onneksi vuokranantajani halusi löytää siihen ratkaisun ja voimme laittaa hoitotilaan ylimääräisen ilmanvaihtokoneen.
Katson tulevaisuuteen luottavaisesti. Puhun jo suomea ja opin koko ajan lisää. Asiakkaani ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä. Suomalaiset eivät valita turhasta. Asiakkaakseni voi kuitenkin tulla, vaikka ei olisikaan mitään isoa kipua tai vaivaa. Joskus tekee hyvää vain pysähtyä, keskittyä itseen ja omaan hyvinvointiin."
Teksti ja kuva: Sanna Jääskeläinen