Lukko eteni U18-nuorten SM-sarjan mitalipeleihin – Ässät kesälomille
Jääkiekon U18 SM-sarjan pudotuspeleissä nähtiin tänä keväänä Satakunnan derby, kun Rauman Lukon ja Porin Ässien nuoret kilvoittelivat pääsystä neljän parhaan joukkoon. Puolivälieristä tiensä jatkoon selvitti Lukko otteluvoitoin 3-1.
Ensimmäinen kohtaaminen viime viikon tiistaina päättyi Raumalla maalein 4-2 (1-0, 1-0, 2-2).
Toinen taisto käytiin torstaina Porissa ja sen vei nimiinsä jälleen Lukko, nyt lukemin 2-3 (0-0, 2-2, 0-1).
Kolmas yhteenotto oli lauantaina taas raumalaisjoukkueen kotikentällä. Patapaidat pelasivat selkä seinää vasten ja onnistuivatkin pakkovoiton edessä. Lopputulos 1-7 (0-4, 0-1, 1-2) Äijänsuon areenalla ei jättänyt voittajasta epäselvyyttä.
Seuraavana pävänä sinikeltaisilla oli edelleen mahdollisuus sarjan katkaisulle ja sen he myös tekivät. Lukemat sunnuntaina Ässien kotijäällä olivat yhtä murskaavat, kuin vuorokautta aiemmin Raumalle. Tulostaululla vierasvoitto 2-8 (2-4, 0-4, 0-0). Näin Lukko jatkaa siis välieriin ja mitalipeleihin.
– Kaksi ekaa matsia olivat tasaisia, mutta Ässät tuli tosi vahvana siihen kolmanteen. Suurinumeroisen tappion jälkeen meidän pojat selvästi sisuuntuivat ja kaikesta aisti, että he halusivat laittaa homman pakettiin, eikä viidettä peliä tarvita. Hyvin tästä suoriutuivatkin, Lukon vastuuvalmentaja Ville-Vesa Vainiola totesi.
Joukkueen tehokkaimmat pelurit näissä kamppailuissa olivat yhteispistein Jasu Mensonen (3+3), Arttu Välilä (1+4) ja Jere Torkki (0+5).
Ässien playoff-pistepörssin parhaimmiston lukeutuivat Luukas Koski (3+2), Elias Jussila (3+2) ja Aleksi Juusela (1+4).
Finaalipaikasta Lukko tulee kisaamaan Jokerien kanssa, joka päätti puolivälierissä HPK:n kauden. Toisen välieräparin muodostavat Kärpät ja HIFK. Kolme voittoa vaaditaan edelleen jatkoon pääsyyn ja hävinneet osapuolet kohtaavat yksiosaisessa pronssiottelussa.
– Tulee olemaan erittäin kova haaste. Jokerit on ollut jo useamman kauden ajan vaikea vastus tässä ikäluokassa Lukolle, mutta kaikkemme teemme jotta pelit jatkuvat pitkään, valmentaja Vainiola sanoi.
Otteluohjelma:
Ti 19.3. Jokerit – Lukko, Helsinki
La 23.3. Lukko Jokerit, Rauma
Su 24.3. Jokerit – Lukko, Helsinki
Ti 26.3. Lukko – Jokerit, Rauma (tarvittaessa)
To 28.3. Jokerit – Lukko, Helsinki (tarvittaessa)