Kauttuan Tehtaiden VPK on SSPL:n vuoden sopimuspalokunta
”Kyllä siinä yllä leijuu sellainen pilvi, että hyvinvointialue on synonyymi säästämiselle ja velkaantumiselle.”
Ari Anteroinen
Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry (SSPL) valitsi euralaisen Kauttuan Tehtaiden VPK:n vuoden 2024 sopimuspalokunnaksi tunnustuksena sen panoksesta pelastustoimessa ja paikallisessa turvallisuustyössä.
Sopimuspalokunnat tuottavat merkittävän osan pelastustoimen palveluista erityisesti haja-asutusalueilla, joissa ne tarjoavat nopeaa ja paikallisesti saatavilla olevaa apua hälytystehtävissä. Valintaperusteissa kerrotaan, että palkittu VPK on toimintansa aikana onnistunut uudistumaan ja kehittämään toimintaansa, mikä on tehnyt siitä esimerkillisen toimijan pelastusalan kentällä. Sen työ on ollut pitkäjänteistä ja monipuolista.
– Olemme täällä Eurassa tosi otettuja ja ylpeitä tuosta valinnasta. Olemme viime vuosina muuttaneet tätä tekemisen meininkiä jollakin tavalla. Suunnitellaan ja koulutetaan, seurataan pätevyyksiä ja reagoidaan tarvittaessa. On tämä huomionosoitus hiton kova juttu, toteaa Kauttuan Tehtaiden VPK:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Lammensalo.
Kauttuan Tehtaiden VPK on osallistuttanut jäseniään toimintaan jakamalla vastuuta palokuntalaisille ja perustamalla eri osa-alueista vastaavia ryhmiä, kuten koulutus-, kalusto- ja some-ryhmät. Toimintatapa on lisännyt yhteisöllisyyttä ja mahdollistanut jokaiselle jäsenelle aktiivisen roolin palokunnassa.
Palokunnassa toimivat aktiiviset nuoriso-, nais-, hälytys-, vesipelastus- ja veteraaniosastot. Ensivastetoimintaan palokunta osallistuu Euran VPK:n kanssa yhteisen ensivasteosaston kautta. Viikkoharjoitusten lisäksi palokunta järjestää myös laajempia koulutuspäiviä.
VPK on myös merkittävä pelastusalan kouluttaja ja sysäys pelastusalan töihin. VPK:sta on saatu koulutettua useampia pelastusalan ammattilaisia.
– Olemme vähän ylpeitäkin tästä, kun meiltä on lähtenyt kavereita eteenpäin. Esimerkiksi TVO:n tehdaspalokunnan päällikkö Vesa Katavisto on meiltä lähtöisin. Tänä keväänä Pelastusopistosta valmistui puolestaan kaksi meidän jäsentä, Lammensalo kehaisee.
Kauttuan Tehtaiden VPK:n paloaseman päällikkö Eerik Nurmi on hänkin töissä Olkiluodossa Kataviston alaisena.
Kauttuan Tehtaiden VPK on perustettu vuonna 1906, ja sen juuret ovat syvällä Kauttuan teollisessa historiassa, kuten nimestä voi päätellä. Toiminta on alusta alkaen suuntautunut myös tehtaiden ulkopuolelle ja se on säilyttänyt vahvan yhteyden paikalliseen teollisuuteen ja yhteisöön.
– Meillä on tällä hetkellä noin sata jäsentä. Hälytysosastossa on 50 nimeä ja sitten ovat naisosasto, nuoriso-osasto ja veteraanit, Lammensalo avaa.
Saadaanko nuoria hyvin mukaan?
– Onhan se siten, että kun 10-vuotiaana tullaan mukaan, niin sitten murrosiässä alkavat muut asiat kiinnostamaan. Ei ehkä ihan niin paljon saada nuoria mukaan, kuin haluaisimme. Seuraamme toki ikäjakaumaa, eikä se nyt niin huono ole. Olemme täällä kuitenkin muuttotappiokunnassa ja moni lähtee muualle opiskelemaan. Monta hyvää kaveria on sillä tiellä, Lamminsalo sanoo.
– Taistellaan ihmisten vapaa-ajasta. Täällä on paljon muitakin harrastuksia tarjolla, Nurmi lisää.
VPK antaa eväitä elämään, ensiaputaitoja ja valmiutta sekä rohkeutta toimia eri tilanteissa.
– Se on arvokasta, Lammisalo näkee.
Lamminsalo ja Nurmi toteavat, että hyvässä porukassa on kiva harrastaa.
– Se on sitä yhteisöllisyyttä. Ja totta kai se antaa tyydytyksen, kun pelastus- ja ensivastetehtävissä onnistumme yhdessä hyvin. Siitä saa buustia, Lamminsalo kertoo.
Suomessa on nyt jonkin aikaa totuteltu hyvinvointialueisiin ja niiden toimintaan. Miten tämä näkyy pelastustoimessa?
– Vielä ei ole paljon muutoksia näkynyt, mutta kyllä siinä yllä leijuu sellainen pilvi, että hyvinvointialue on synonyymi säästämiselle ja velkaantumiselle. Kyllä me vähän tulevaisuutta pelkäämme, Lamminsalo vastaa.
– Pelastustoimi on aika pieni osa hyvinvointialueen organisaatiota, mutta täälläkin on säästöistä toki puhuttu. Varmaan jotain juustohöylää tullaan käyttämään, Lamminsalo epäilee.