LähiTapiola Länsi-Suomen Ukraina-tuki konkretisoituu – Kahdeksan suojakonttia perillä Ukrainassa
LähiTapiola Länsi-Suomi jatkoi kesäkuussa Ukrainan sodasta kärsivien tukemista 30 000 eurolla osana LähiTapiola-ryhmän yhtiöiden lahjoituskokonaisuutta. Sen tarkoitus oli mahdollistaa kahdeksan pelastushenkilöstölle tarkoitetun kontin toimitus Ukrainaan.
Ensimmäinen erä suojakontteja lähti kohti Ukrainaa kesäkuun lopulla. Nyt kaikki kahdeksan suojakonttia on nyt saatu toimitettua Ukrainan pelastustoimen käyttöön.
Tarve pelastustoimen infrastruktuurille on Ukrainassa erittäin suuri, sillä monilla alueilla pelastustoimi on kärsinyt Venäjän hyökkäyksissä huomattavia materiaalitappioita ja paloasemien menetyksiä.
– Monille suomalaisista etäisenäkin näyttäytyvä sota on koetellut ukrainalaisia päivittäin jo yli kaksi vuotta. Sotaa paenneita on meillä Satakunnassakin reilusti yli tuhat, ja suurin osa heistä on naisia ja lapsia. Kriisin pitkittyessä tarvitaan myös tukijoilta pitkäjänteisyyttä, ja siihen mekin omassa toiminnassamme tähtäämme, sanoo LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.
Toiveita Ukrainan tukemisen jatkamisesta on tullut myös yhtiön asiakkailta.
– Keväällä toteuttamamme lasten ja nuorten harrastustoiminnan lahjoituksen yhteydessä asiakkaamme ehdottivat tuen saajiksi Ukrainan sodasta kärsiviä. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että pystymme tällä lahjoituskokonaisuudella konkreettisesti vastaamaan myös näihin toiveisiin.
Suojakontit ovat erityisvarusteltuja tilapäisiä suojautumistiloja, jotka toimivat pelastajien väliaikaisina majoitus- ja suojapaikkoina rintamaolosuhteissa.
Suojakontit valmistaa suomalainen perheyritys Nokian metallirakenne. Suomen ulkoministeriö on aiemmin toimittanut samanlaisia kontteja Ukrainaan kymmenen kappaletta, ja ne ovat Ukrainan pelastustoimen jatkuvassa käytössä. Yhden kontin arvo on noin 100 000 euroa.