LähiTapiola Länsi-Suomi käynnistää muutosneuvottelut – irtisanomisuhan alla yhteensä 83 henkilöä
Muutosneuvotteluiden perusteena ovat tuotannolliset syyt: suunnitelman mukaan työtehtäviä organisoidaan uudelleen ja samalla tehtäväkokonaisuuksia ulkoistetaan ostamalla palveluita ulkoisilta toimijoilta.
Suunnitellun muutoksen myötä työtehtäviä yhdistetään ja lakkautetaan. Irtisanomisuhan alla oleva henkilömäärä on yhteensä 83 ja suunnitelma voi toteutuessaan johtaa enintään 15 työntekijän työsuhteen irtisanomiseen työn vähentyessä olennaisesti ja pysyvästi.
– Asiakkaiden odotuksissa jo tapahtunut ja tulevaisuudessa kiihtyvä muutos sekä automatisoituva liiketoiminta vaativat myös meiltä korostunutta kykyä reagoida ja ennakoida. Yhtiö- ja ryhmätasoisten, strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi meidän on löydettävä asiakkaitamme, henkilöstöämme ja liiketoimintaamme alati muuttuvassa toimintaympäristössä parhaiten palvelevat ratkaisut. Siksi tarkastelemme nyt resurssejamme, organisoitumistamme ja osaamisiamme, kertoo LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.
Muutossuunnitelmaan sisältyy organisaatiomuutossuunnitelma. Tarkemmat organisatoriset muutokset käsitellään muutosneuvotteluiden aikana. Neuvottelukutsu on annettu LähiTapiola Länsi-Suomen henkilöstölle 26. syyskuuta ja neuvotteluiden kesto on kuusi viikkoa.
Muutosneuvotteluiden rinnalla yhtiössä on valmisteilla liikkeenluovutus, jonka myötä ajoneuvovahinkojen käsittely siirtyy LähiTapiola Palvelut Oy:lle vuoden 2025 alussa. Samalla ajoneuvovahinkoja käsittelevien henkilöiden määrä kasvaa Länsi-Suomen alueella 20 henkilöön.
– Liikkeenluovutus ei ole osa nyt käynnistynyttä neuvottelukokonaisuutta, mutta myös sillä vahvistamme kykyämme palvella asiakkaitamme siten kuin he toivovat. Iästä riippumatta asiakkaamme odottavat meiltä nopeutta ja helppoutta, erityisesti digitaalisissa kanavissa. Näihin odotuksiin me myös haluamme vastata tehokkaasti, Aakula linjaa.