Nina Tör­nudd / STT

Va­sem­mis­to­lii­ton pu­heen­joh­ta­jan pai­kal­ta väis­ty­nyt eu­ro­par­la­men­taa­rik­ko Li An­ders­son jät­ti sun­nun­tai­na jää­hy­väi­sen­sä pu­heen­joh­ta­juu­del­le, jota hän eh­ti hoi­taa kah­dek­san vuo­den ajan.

Jää­hy­väis­pu­hees­saan hän aset­ti va­sem­mis­to­lii­ton tär­keim­mäk­si ky­sy­myk­sek­si suh­tau­tu­mi­sen ym­pä­ris­tök­rii­siin, jon­ka va­ka­vuu­den ym­mär­tä­mi­ses­sä va­sem­mis­to­liit­to on An­ders­so­nin mu­kaan ol­lut puo­lu­ei­den jou­kos­sa edel­lä­kä­vi­jöi­tä.

– Tu­le­vien vuo­sien ja vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na tämä ym­mär­rys tu­lee en­tis­tä tär­ke­äm­mäk­si, kun jou­dum­me löy­tä­mään ta­po­ja elää ja ra­ken­taa yh­teis­kun­taa so­peu­tu­en ai­heut­ta­maam­me ym­pä­ris­tök­rii­siin, An­ders­son sa­noi.

Ky­sy­mys on myös sii­tä, mi­ten par­la­men­taa­ri­sen jär­jes­tel­män us­kot­ta­vuus säi­ly­te­tään nuor­ten su­ku­pol­vien sil­mis­sä.

– Hy­vin­voin­tim­me ra­jat ei­vät mää­räy­dy vel­ka­lai­van kan­nen koon mu­kaan, vaan maa­pal­lon kan­to­ky­vyn mu­kaan. Ja nii­tä ra­jo­ja olem­me lii­an pit­kään räi­ke­äs­ti rik­ko­neet. Olem­me pe­ruut­ta­mat­to­man il­mas­to­ka­tast­ro­fin par­taal­la ja siir­ty­mäs­sä il­mas­tok­rii­sin uu­teen ja en­nal­ta-ar­vaa­mat­to­maan vai­hee­seen.

– Il­mas­to on jo läm­men­nyt niin pal­jon, et­tä ää­rim­mäi­siin sää­o­lo­suh­tei­siin, il­mas­to­siir­to­lai­suu­teen, maa­ta­lou­den vai­keuk­siin sekä uu­siin tau­tei­hin on va­rau­dut­ta­va niin Eu­roo­pas­sa kuin glo­baa­lis­ti.

An­ders­so­nin mie­les­tä va­sem­mis­to­liit­to on osan­nut si­säis­tää pu­na­vih­rey­den ja ym­pä­ris­tök­rii­sin va­ka­vuu­den niin, et­tä se mää­rit­tää kaik­kea puo­lu­een po­li­tiik­kaa.

An­ders­son näki mo­nia huo­les­tut­ta­via ke­hi­tys­kul­ku­ja niin Suo­mes­sa kuin kan­sain­vä­li­ses­ti. Kaut­ta his­to­ri­an fa­sis­ti­set ja ää­ri­oi­keis­to­lai­set liik­keet ovat saa­neet polt­to­ai­neen­sa sii­tä, kun ih­mis­ten luot­ta­mus ja tu­le­vai­suu­de­nus­ko ro­mut­tu­vat. Näi­den liik­kei­den vas­taus vie huo­mi­on yh­teis­kun­nan on­gel­mien to­del­li­sis­ta syis­tä.

– Nämä liik­keet hyö­dyn­tä­vät po­li­tii­kan te­os­saan sekä nos­tal­gi­aa et­tä help­po­ja vi­hol­lis­ku­via yh­dis­tet­ty­nä kon­ser­va­tii­vi­seen ja ulos sul­ke­vaan ar­vo­maa­il­maan. Vies­ti on, et­tä ra­jo­ja sul­ke­mal­la, muu­al­ta tul­lei­den ih­mis­ten mää­rää vä­hen­tä­mäl­lä pa­la­taan sel­lai­seen van­haan kun­nol­li­seen ai­kaan, jol­loin ih­mi­sil­lä on ol­lut töi­tä, hy­vin­voin­ti­pal­ve­lut pe­la­si­vat ja köy­his­tä pi­det­tiin huol­ta.

Täl­lai­nen puhe vie kat­seen pois niis­tä te­ki­jöis­tä jot­ka mää­rit­tä­vät mi­ten köy­his­tä pi­de­tään huol­ta tai hy­vin­voin­ti­pal­ve­lut toi­mi­vat, An­ders­son sa­noi.

– Ym­pä­ri maa­il­maa nä­em­me mi­ten mil­jo­nää­rien ja mil­jar­döö­rien asi­aa aja­vat joh­ta­jat, ku­ten (Do­nald) Trump, (Ja­vier) Mi­lei tai (Riik­ka) Pur­ra on­nis­tu­vat hou­kut­te­le­maan työ­vä­en­luok­kaa ää­nes­tä­mään vaih­to­eh­toa jos­sa elii­tin vas­tai­sen kuo­ren al­ta pal­jas­tuu po­li­tiik­kaa, joka ni­me­no­maan pön­kit­tää val­las­sa ole­via ta­lou­del­li­sia eliit­te­jä.

Ra­ja­la­ki on An­ders­so­nin mu­kaan esi­merk­ki sii­tä, mi­ten vi­hol­lis­ku­vien käyt­tö te­kee po­liit­ti­ses­ti mah­dot­to­mas­ta po­liit­ti­ses­ti mah­dol­lis­ta. Ag­g­res­sii­vi­sen naa­pu­rin pel­ko yh­dis­tet­ty­nä tur­va­pai­kan­ha­ki­jois­ta ra­ken­net­tui­hin vi­hol­lis­ku­viin sai Suo­men luo­pu­maan kan­sain­vä­li­sis­tä ih­mi­soi­keus­vel­voit­teis­taan.

– En­nak­ko­ta­pauk­se­na tämä on mie­les­tä­ni vaa­ral­li­sin ke­hi­tys­kul­ku ja vaa­ral­li­sin yk­sit­täi­nen esi­merk­ki mitä it­se olen koko po­li­tii­kas­sa ole­mi­se­ni ai­ka­na näh­nyt. Raja to­del­la yli­tet­tiin, ja kun se on ker­ran teh­ty, niin se voi­daan teh­dä uu­des­taan.

Lo­puk­si hän ke­hot­ti va­sem­mis­to­lii­ton jä­se­niä ja kan­nat­ta­jia ole­maan va­jo­a­mat­ta synk­kyy­teen ja aja­maan uu­dis­tuk­sia, jot­ka pa­ran­ta­vat yh­teis­kun­taa py­sy­väs­ti. Esi­merk­ki­nä hän mai­nit­si op­pi­vel­vol­li­suu­den laa­jen­ta­mi­sen.

An­ders­son sa­noi, et­tä yk­si hä­nen omis­ta kes­kei­sis­tä oi­val­luk­sis­taan puo­lu­e­joh­ta­ja­na liit­tyi ra­ken­teel­li­seen uu­dis­ta­mi­seen, joka on ter­mi, jota va­sem­mis­to­lii­tos­sa on opit­tu vie­ras­ta­maan.

– Mut­ta myös mei­dän pi­tää miet­tiä, mi­ten me muu­tam­me yh­teis­kun­nan ra­ken­tei­ta tasa-ar­voa ja yh­den­ver­tai­suut­ta li­sää­vään suun­taan. Jos me val­las­sa ol­les­sam­me tais­te­lem­me vain mää­rä­ra­ha­li­säys­ten puo­les­ta, niin ko­vin help­poa on lei­ka­ta pois, seu­raa­van ker­ran kun val­taan tu­lee joku hir­mui­nen oi­keis­to­po­ruk­ka.

An­ders­son sa­noi, et­tei hä­nel­lä, ei­kä ke­nel­lä­kään muul­la­kaan puo­lu­e­joh­ta­jal­la ole vas­taus­ta sii­hen mi­ten puo­lu­een kan­na­tus saa­daan nou­suun. Suun­ta on va­sem­mis­to­lii­tol­la kui­ten­kin ylös­päin.

– Us­kon, et­tä va­sem­mis­to­lai­nen lii­ke tu­lee vain voi­mis­tu­maan tu­le­vien vuo­sien ai­ka­na. Me olem­me vah­vim­mil­lam­me sil­loin, kun pi­däm­me kiin­ni omas­ta luo­tet­ta­vuu­des­tam­me. Kun ää­nes­tä­jä voi luot­taa sii­hen, et­tä mei­dän ar­vom­me ei­vät ole myy­tä­vä­nä, mei­dän tak­ki ei kään­ny ei­kä väri vaih­du kun pää­sem­me val­taan.

An­ders­so­nin seu­raa­jak­si va­sem­mis­to­lii­ton pu­heen­joh­ta­ja­na va­lit­tiin lau­an­tai­na kan­sa­ne­dus­ta­ja Min­ja Kos­ke­la.

- Tie­dän, et­tä Min­jas­ta saam­me älyk­kään, omis­tau­tu­neen, huu­mo­rin­ta­jui­sen ja osal­lis­tu­van joh­ta­jan, An­ders­son kan­nus­ti.