Maa­rit Kaut­to

Mar­ras­kuun en­sim­mäi­sen päi­vän il­ta­na ja lau­an­tain vas­tai­se­na yö­nä Lyly-myrs­ky ku­rit­ti Sa­ta­kun­nan ran­nik­koa ko­val­la kä­del­lä. Tuu­li tui­ver­si en­sim­mäis­tä ker­taa Suo­men his­to­ri­as­sa hir­mu­myrs­ky­lu­ke­mis­sa, kun kes­ki­tuu­len no­peus nou­si Rau­man Kyl­mä­pih­la­jas­sa mi­tat­tu­na 33,5 met­riin se­kun­nis­sa. Suo­men met­sä­kes­kuk­sen ke­rää­mien tie­to­jen mu­kaan pa­him­mat tuu­li­tu­ho­a­lu­eet si­jait­se­vat Po­rin, Eu­ra­jo­en, Rau­man, Py­hä­ran­nan ja Uu­den­kau­pun­gin ran­nik­ko­a­lu­eil­la. Lyly-myrs­ky kaa­toi alus­ta­vien tie­to­jen mu­kaan näil­lä alu­eil­la kaik­ki­aan noin 100 000 kuu­ti­o­met­riä puu­ta. 

Ran­ni­kon puo­lei­nen osa Eu­ra­jo­en Lu­vi­aa näyt­ti myrs­kyn jäl­keen so­ta­tan­te­reel­ta. Sa­to­ja pui­ta kaa­tui met­sis­sä ja pi­hois­sa. Kaa­tu­neet puut va­hin­goit­ti­vat ra­ken­nuk­sia, re­pi­vät alas säh­kö­lin­jo­ja ja jät­ti­vät ih­mi­siä au­toi­neen louk­kuun tiel­le. Louk­kaan­tu­mi­sil­ta on­nek­si sääs­tyt­tiin.

Pe­las­tus­lai­tos pe­rus­ti per­jan­tai-il­ta­na joh­to­kes­kuk­sen, ja­koi rai­vaus­töis­sä ope­roi­vil­le ryh­mil­le alu­eet ja koor­di­noi teh­tä­vien ja­koa. Muun mu­as­sa Lu­vi­an VPK:n hä­ly­ty­so­sas­to rai­va­si kaa­tu­nei­ta pui­ta min­kä eh­ti ja an­toi myrs­kyn myl­ler­ryk­ses­sä kaik­ken­sa. VPK:n Mie­het ja nai­set työs­ken­te­li­vät vaa­ral­li­sis­sa olo­suh­teis­sa it­se­ään sääs­te­le­mät­tä. Ryh­män alu­ee­seen kuu­lui Lu­vi­al­la val­ta­tie 8:n ran­ni­kon puo­lei­nen osa Han­gas­suol­ta Käm­pän Kaf­fe­tu­val­le saak­ka. Apuun rien­si­vät myös VPK:t ai­na­kin Kui­va­lah­del­ta, Nak­ki­las­ta, Pa­ne­li­as­ta, Eu­ras­ta ja Po­ris­ta.

Aamun valjetessa tuulituhojen laajuus näyttäytyi kaikessa karmeudessaan.

Yk­si rai­vaus­töis­sä aher­ta­neis­ta oli Lu­vi­an VPK:n pa­lo­pääl­lik­kö Juha Dul­din.

– Noin kel­lo 19.30 mei­dän hä­ly­ty­so­sas­tom­me sai en­sim­mäi­sen puun­rai­vaus­teh­tä­vän ja sii­tä ne sit­ten jat­kui­vat­kin läpi yön ja vie­lä seu­raa­vat­kin päi­vät. En­sim­mäi­sen vuo­ro­kau­den ai­ka­na meil­lä oli yli 50 hä­ly­tys­teh­tä­vää, jois­ta suu­rin osa oli puun­rai­vaus­ta. Ai­van en­sim­mäi­sek­si kes­ki­tyim­me avaa­maan pää­väy­lät ja pe­las­ta­maan au­ton­sa kans­sa louk­kuun jää­neet ih­mi­set. Sen jäl­keen jat­kui­vat mök­ki­tei­den rai­vauk­set ja kaa­tu­mai­sil­laan ole­vien pui­den pois­ta­mi­set vie­lä use­am­man päi­vän myrs­kyn jäl­keen­kin.

– Myrs­ky-yö­nä sul­jin sil­mä­ni ja tor­kah­din vii­dek­si mi­nuu­tik­si, muu­toin hom­ma jat­kui tau­ko­a­mat­ta. Per­jan­tai-il­lan puo­li kah­dek­san jäl­keen en­sim­mäi­nen var­si­nai­nen le­po­tau­ko oli lau­an­tai­aa­mu­na kuu­del­ta. Le­po­tau­ko kes­ti vii­si tun­tia, jon­ka jäl­keen aloi­tim­me taas alus­ta, Dul­din ku­vai­lee.

Myrs­ky-yö­nä rai­vau­so­lo­suh­teet oli­vat haas­ta­vat. Oli pi­me­ää, tuu­li ul­voi ja tai­vaal­ta sa­toi nis­kaan vaih­te­le­vas­ti vet­tä, rän­tää tai ra­kei­ta. Suu­rim­man ris­kin ai­heut­ti­vat työs­ken­te­le­vien mies­ten ja nais­ten ym­pä­ril­lä kaa­tu­mis­vaa­ras­sa ole­vat puut.

– Meil­lä oli koko ajan yk­si hen­ki­lö tas­ku­lam­pun kans­sa tark­kai­le­mas­sa ym­pä­ris­töä sik­si, et­tä hän voi­si va­roit­taa, jos jo­kin lä­hel­lä ole­va puu läh­ti­si kaa­tu­maan. Tar­koi­tuk­se­na oli vält­tää se, et­tei­vät rai­vaa­jat jää pui­den al­le. Ei­kä näin on­nek­si ta­pah­tu­nut­kaan.

– Muu­ta­mas­sa pai­kas­sa puun al­le jää­mi­sen ris­ki oli niin suu­ri, et­tä em­me men­neet sin­ne lain­kaan, vaan pyy­sim­me jä­re­äm­pää rai­vaus­ka­lus­toa pai­kal­le.

– Hu­ru­hol­min­tiel­lä oli au­to kul­jet­ta­ji­neen jää­nyt kaa­tu­nei­den pui­den kes­kel­le ju­miin. Pui­ta oli niin pal­jon, et­tä jou­duim­me en­sin rai­vaa­maan kier­to­tien met­sän kaut­ta au­ton luok­se.

Kaa­tu­nei­den pui­den li­säk­si ris­kin ai­heut­ti­vat alas pu­don­neet säh­kö­lin­jat, jois­sa osas­sa oli vie­lä säh­kö­vir­taa­kin.

– Pu­don­nei­ta säh­kö­lin­jo­ja oli va­rot­ta­va koko ajan ja ase­tet­ta­va nii­den ta­kia myös tie­sul­ku­ja.

Puiden raivauksessa tarvittiin välillä myös järeämpää kalustoa.

Dul­din ku­vai­lee yh­des­sä työs­ken­nel­lyt­tä po­ruk­kaa ko­ke­neek­si ja tai­ta­vak­si.

– Kaik­ki tie­si­vät jo en­sim­mäi­sen teh­tä­vän tul­les­sa, mitä on odo­tet­ta­vis­sa. Mat­kan ai­ka­na so­vim­me, kuka käyt­tää moot­to­ri­sa­haa, kuka rai­vaa, kuka vie pois ok­sia ja kuka oh­jaa tar­vit­ta­es­sa lii­ken­net­tä. Vä­lil­lä vaih­doim­me ryh­män si­säl­lä teh­tä­viä, ei­hän ku­kaan jak­sa käy­tel­lä moot­to­ri­sa­haa tun­ti­kau­sia il­man le­po­tau­ko­ja. Jak­sa­mi­sen kan­nal­ta oli tär­ke­ää myös muis­taa juo­da ja syö­dä sään­nöl­li­ses­ti. Ruo­as­ta huo­leh­ti­vat VPK:n nai­set, jot­ka jär­jes­ti­vät pa­lo­a­se­mal­le hä­ly­tys­muo­ni­tus­ta. Pää­sim­me syö­mään teh­tä­vien vä­lil­lä no­pe­as­ti muun mu­as­sa rai­vaus­vä­li­nei­den huol­lon yh­tey­des­sä.

VPK:t saa­vat yk­sit­täi­siä puun­rai­vaus­teh­tä­viä tä­män täs­tä, sil­lä ran­ni­kol­la ko­vat tuu­let ovat ta­val­li­sia. Juha Dul­din ei kui­ten­kaan muis­ta kos­kaan ol­leen­sa näin ko­vas­sa pai­kas­sa.

– Ta­pa­ni-myrs­ky 2011 oli vas­taa­van­lai­nen, mut­ta ei se­kään näin voi­ma­kas ol­lut. Sil­loin Lu­vi­al­la oli vie­lä pal­jon il­ma­säh­kö­lin­jo­ja, joi­hin pui­ta kaa­tui. Nyt on­nek­si il­ma­joh­to­ja kul­kee jo vä­hem­män.

Dul­din kiit­te­lee pai­kal­li­sia asuk­kai­ta, jois­ta mo­net rai­va­si­vat it­se pui­ta pois pi­hois­taan ja koti- ja lä­hi­teil­tään aut­ta­en näin VPK:ta mer­kit­tä­väs­ti. Jot­kut omis­ti­vat kai­vin­ko­nei­ta, jois­sa on myös puu­kou­ra ja tu­li­vat aut­ta­maan rai­vaus­töis­sä, kun tar­vit­tiin jä­re­äm­pää ka­lus­toa.

– Sii­tä iso kii­tos! Jos näi­tä aut­ta­jia ei oli­si ol­lut, rai­vai­sim­me pui­ta var­maan vie­lä­kin, kun myr­sys­tä on jo pari viik­koa. Toi­vot­ta­vas­ti yh­tä ra­jua myrs­kyä ei ihan heti tule uu­del­leen, Dul­din miet­tii.

Valtavia puita kaatui myös rakennusten päälle.

Kuva: Luvian VPK

Kuva: Luvian VPK

Kuva: Luvian VPK