Pitsiviikko tarjoaa yhdeksän päivää kaupunkifestivaalitunnelmaa
Rauman Pitsiviikko käynnistyy lauantaina 22.7. klo 10 perinteisillä avajaisilla Helsingintorilla. Yhdeksän päivää kestävä kaupunkifestivaali tarjoaa ohjelmaa kaiken ikäisille raumalaisille ja kaupunkiin saapuville matkailijoille. Ohjelmatarjontaa järjestetään kymmenien eri toimijoiden voimin.
Pitsiviikko ohjelmakattaus sisältää esimerkiksi useita edellisiltä vuosilta tutuiksi tulleita tapahtumia. Perinteikkäämpää ohjelmaa edustavat avoimet pihat ja pihakirppikset Vanhassa Raumassa, Rauman Marttayhdistyksen lapskoussimyynti ja Posellin pitsinäyttelyt.
– Kaupungintalon tornista kajahtaa iltasoitto joka päivä klo 20. Rauman giält kuullaan muun muassa Ossi Paavolan esittämissä raumalaisissa jaarituksissa vaihtuvissa paikoissa päivittäin klo 14, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne kertoo.
Tänä vuonna Pitsiviikolla järjestetään useita teemaopastuksia ja -kierroksia ympäri Raumaa. Lapset pääsevät tutustumaan Piian päivään Kirstissä, seikkailemaan Vanhan Rauman Pönthiittinen -kirjan maisemissa sekä kuulemaan jännittäviä tarinoita kummituskierroksella. Aikuisilla on mahdollisuus osallistua muun muassa Häplä-parkouriin, kansallispukujen tuuletukseen ja Amazing Rauma -kaupunkisuunnistukseen.