Porin Kirrinsantaan suunnitteilla e-metaanin tuotantolaitos
Maarit Kautto
PPorin kaupungin päätöksenteossa on nytkähtänyt liikkeelle alueen varaaminen Kirrinsannasta Nordic Ren-Gas Oy:lle, joka suunnittelee e-metaanin tuotantolaitoksen rakentamista. 17. syyskuuta kokoontunut tekninen lautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Nordic Ren-Gas Oy:lle varataan noin 11,3 hehtaarin kokoinen alue 30.6.2026 saakka. Alueelle voi muutosasemakaavan mukaisesti sijoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä tai varastointia harjoittavan laitoksen tai laitoksia.
Synteettinen metaani eli e-metaani syntyy yhdistämällä uusiutuvan sähkön avulla tuotettua vetyä ja ilmasta tai erilaisista prosesseista talteenotettua hiilidioksidia. Nesteytettynä e-metaani soveltuu myös samoihin käyttökohteisiin kuin nesteytetty maakaasu (LNG) ja nesteytetty biokaasu (LBG, bio-LNG). Siksi e-metaanin kuljettamiseen voidaan käyttää jo olemassa olevaa infrastruktuuria eli kuorma-autoja, laivoja ja putkistoja.
Uusiutuvan kaasun kysynnän odotetaan kasvavan lähivuosina vauhdilla, kun sekä sääntely että markkinat kannustavat siirtymään maantie- ja merilogistiikassa vähäpäästöisempiin kuljetuksiin.
– Porille e-metaanin tuotantolaitoksen rakentaminen olisi erittäin myönteinen asia. Nordic Ren-Gasille varattava tontti sijaitsee jo olemassa olevan Gasumin Tahkoluodon LNG-terminaalin läheisyydessä, joten yhteisen infrastruktuurin hyödyntäminen on mahdollista. Kyseessä on valtava hanke, joka toisi Poriin myös työllisyyttä. Nordic Ren-Gas on alalla uskottava toimija, johon myös saksalaisen Allianz-vakuutuskonsernin tytäryhtiö, Allianz Capital Partners, on sijoittanut, kaupunginjohtaja Lauri Inna toteaa.
Kaupunginhallitus käsitteli alueen varaamista 23. syyskuuta. Varaussopimus on allekirjoitettava viimeistään 29.11.2024. Mikäli sopimusta ei ole määräajassa allekirjoitettu, varauspäätös peruuntuu automaattisesti.