Purra huolissaan viiveistä – arvioi, että eduskunta joutuu töihin myös joulun välipäivinä
STT
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on huolestunut eduskunnan valiokuntien viiveistä ja muista ongelmista ensi vuoden budjettiin vaikuttavien lakien käsittelyssä.
Purran mukaan viiveet saattavat johtaa sihen, että kansanedustajien joulutauko ei ala ennen joulua, kuten normaalisti on tapana.
– Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että eduskunta istuu välipäivinä, Purra kirjoittaa pikaviestipalvelu X:ssä.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi tiistaina, että muun muassa lakiesitykset vammaispalvelulaista ja hedelmöityshoitojen Kela-korvauksista ovat viivästymässä valiokunnassa.
Kiurun mukaan valiokunta ei saa vammaispalvelulakia ja Kela-korvauksia valmiiksi niin, että ne ehtisivät budjettiin. Hallitus olisi halunnut muutokset voimaan ensi vuoden alusta.
Alkuperäisen aikataulun mukaan valiokuntien olisi pitänyt saada tiistai-iltapäivään mennessä valmiiksi mietinnöt ensi vuoden budjettiin vaikuttavista laeista.