Kuun vaikutustako?
Rauno Numminen
Sanovat, että kuu vaikuttaa monin tavoin paitsi meihin ihmisiin niin myös luontoon. Sillä kaataako esimerkiksi puita nousevan vai laskevan kuun aikaan on vaikutusta puiden vesomiseen, kuivumiseen ja jopa halkeiluun.
Voisiko kuu vaikuttaa myös siihen, että järeäkin mänty seuraa kallistellen kuun kulkua. Kuvasta päätellen näin on.