Rau­no Num­mi­nen

Tu­tus­tuin Wer­na Wahl­man­nin pro gadu -työ­hön, joka kä­sit­te­lee juu­ri­kää­vän ja kir­jan­pai­na­jan esiin­ty­mi­sen yh­teyt­tä. Läh­din miet­ti­mään tätä asi­aa met­sä­no­mis­ta­jan nä­kö­kul­mas­ta. Avaan täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa asi­aa.

Van­ha kuu­sik­ko on yl­väs näky. Pui­den lä­pi­mit­ta on hel­pos­ti sel­lai­nen, et­tä kä­det ei­vät yle­ty ym­pä­ri. Puut voi­vat ol­la niin pit­kiä, et­tä pi­tää kat­soa kak­si ker­taa näh­däk­seen lat­vaan saak­ka eli jopa yli 30 met­ri­siä. Met­säs­sä on help­po liik­kua. Yleen­sä pui­den al­la ei kas­va juu­ri mi­tään, kul­kua hait­taa­vaa pen­saik­koa tai muu­ta kas­vus­toa. Ja­lan al­la on pelk­kä sam­mal- ja neu­las­mat­to.

Met­sä­no­mis­ta­ja voi aja­tel­la, et­tä ku­va­tun kal­tai­nen van­ha kuu­sik­ko on pa­ras paik­ka pi­tää ra­hat tal­les­sa ja an­taa pui­den kas­vaa kor­koa vuo­sit­tain li­sään­ty­vien mot­tien muo­dos­sa.

Mut­ta maa­pe­räs­sä vaa­nii vaa­ra. Se on juu­ri­kää­pä, jota kan­sa­no­mai­ses­ti kut­su­taan maan­nou­se­mak­si tai ty­vi­la­hok­si. Se mu­hii nä­ky­mät­tö­mä­nä mul­las­sa ja is­kee ikään­ty­nee­seen ja kun­nol­taan hei­ken­ty­nee­seen kuu­seen. Ti­lan­ne on sama kuin van­he­ne­val­la ih­mi­sel­lä. Nor­maa­lis­ti kun ikää kart­tuu 80+ -vuot­ta, tau­ti­herk­kyys li­sään­tyy.

Maan­nou­se­ma­sien­tä on vai­kea ha­vai­ta kuu­ses­sa. Yk­si sil­mäl­lä ha­vait­ta­va merk­ki on laa­jen­tu­nut puun tyvi. Jos ha­lu­aa vie­lä var­mis­tua vai­vas­ta, voi hank­kia kas­vu­kai­ran ja kai­ra­ta puu­hun ohu­en 20-30 sent­tiä pit­kän rei­än. Kun se on kier­ret­ty riit­tä­vän sy­väl­le puu­hun, ve­de­tään pois kai­ran kie­li, jol­loin sen mu­ka­na tu­lee noin 5 mil­liä pak­su pöt­kö puu­ta. Jos sii­nä nä­kyy nor­maa­lin val­koi­sen puun li­säk­si rus­ke­aa puu­ta, se on var­ma merk­ki sii­tä, et­tä maan­nou­se­ma­sie­ni on is­ke­nyt kuu­seen ja la­hot­taa sitä si­säl­tä päin. Laho voi ede­tä puus­sa al­haal­ta ylös­päin usei­ta sent­te­jä vuo­des­sa. Pie­ni­kin pilk­ka ty­vi­tu­kis­sa ai­heut­taa sen, et­tä ar­vok­kain osa puu­ta jou­tuu kui­tu­pi­noon ja pa­him­mil­laan se kel­paa enää vain ener­gi­a­puuk­si. Ta­lou­del­li­nen tap­pio on met­sä­no­mis­ta­jal­le iso.

Maan­nou­se­mas­ta on pu­hut­tu niin kau­an kuin minä muis­tan. Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na kes­kus­te­luun on nous­sut myös kir­jan­pai­na­ja. Pie­ni, rus­kea ja noin vii­si mil­liä pit­kä kaar­na­kuo­ri­ai­nen. Yk­sin se on mel­ko vaa­ra­ton, mut­ta iso­na po­pu­laa­ti­o­na kuu­sel­le tap­pa­va hyön­tei­nen. Kir­jan­pai­na­jat is­ke­vät kun­nol­taan hei­ken­ty­nee­seen kuu­seen. Täl­lai­nen kuu­si syn­tyy useim­mi­ten maan­nou­se­ma­sie­nen ai­heut­ta­ma­na. Kun kir­jan­pai­na­jat il­mes­ty­vät met­sään san­koin jou­koin, ne voi­vat is­keä myös ter­vee­seen kuu­seen ja tap­paa sen muu­ta­mas­sa vuo­des­sa. Kir­jan­pai­na­ja­naa­raat kai­ver­ta­vat emo­käy­tä­vän­sä puun ni­laan ja las­ke­vat mu­nan­sa käy­tä­vän reu­noil­le. Mu­nis­ta kuo­riu­tu­vat tou­kat jat­ka­vat käy­tä­vien na­ker­ta­mis­ta, ja kun näi­tä käy­tä­viä on riit­tä­väs­ti, niin nes­te­vir­tauk­set puus­sa vai­keu­tu­vat ja kuu­si kuo­lee. Kir­jan­pai­na­jien mu­ka­na pui­hin tu­lee myös si­nis­tä­jä­sie­niä. Ne osal­lis­tu­vat yh­des­sä kir­jan­pai­na­jan kans­sa puun tap­pa­mi­seen ja ai­heut­ta­vat jo en­nen sitä ni­men­sä mu­kai­ses­ti vä­ri­vi­kaa puus­sa.

Kuo­le­vas­sa kuu­si­kos­sa met­sä­no­mis­ta­jan pa­han päi­vän va­ral­le suun­nit­te­le­mat eu­rot va­lu­vat puus­ta pu­to­a­vien kuo­rien mu­ka­na kuin kank­ku­lan kai­voon. Sa­dan tai jopa yli­kin eu­ron ar­voi­nen kuu­si voi muut­tua het­kes­sä kym­pin kuu­sek­si.

Met­sä­no­mis­ta­jan ai­noa kei­no tur­va­ta hak­kuu­tu­lon­sa on ha­ka­ta van­ha kuu­sik­ko en­nen kuin sin­ne is­kee maan­nou­se­ma­sie­ni ja sen jäl­keen kir­jan­pai­na­ja. On pa­rem­pi vaih­to­eh­to uu­dis­taa met­sä ja vaih­taa puu­la­jia kuin kas­vat­taa la­ho­a­vaa puu­ta. Maan­nou­se­ma­sien­tä on kaik­ki­al­la maa­pe­räs­sä, jo­ten jos sen ai­heut­ta­mil­ta va­hin­goil­ta ha­lu­aa vält­tyä, hak­kuu­a­lu­eel­le pi­tää is­tut­taa män­tyä tai koi­vua. Nii­hin ei is­ke maan­nou­se­ma­sie­ni ei­kä kir­jan­pai­na­ja.