Kul­kies­saan tääl­lä maan pääl­lä Jee­sus koh­ta­si mo­nen­lai­sia ih­mi­siä. Osa ha­keu­tui Jee­suk­sen seu­raan ute­li­ai­suu­des­ta, jol­la­kin oli sai­raut­ta tai hä­tää lä­hei­sis­tä. Jos­kus Jee­sus ai­van var­ta­vas­ten hank­kiu­tui tiet­tyyn paik­kaan jo­ta­kin ih­mis­tä var­ten. Pie­ta­ri ja Jo­han­nes puh­dis­ti­vat ka­la­verk­ko­jaan. Mart­ta ja Ma­ria kut­sui­vat ko­tiin­sa. Sak­keus pii­lou­tui leh­te­vään puu­hun näh­däk­seen ja kuul­lak­seen. Sy­ka­rin nai­nen vält­te­li mui­ta ja tuli kai­vol­le kuu­mim­paan ai­kaan. Ni­ko­de­mos tuli yöl­lä sa­laa. So­kea Bar­ti­mai­os tuli vaik­ka muut es­te­li­vät. Lap­si­a­kin tuo­tiin. Syn­ti­nen nai­nen tuli it­kien. Pie­ni poi­ka toi evään­sä. Näi­tä ker­to­muk­sia on mo­nia.

Jo­kai­sen kans­sa Jee­sus py­säh­tyi kes­kus­te­le­maan. Hän kuun­te­li ja aut­toi kaik­kia, jot­ka apua tar­vit­si­vat. Yhä uu­des­taan koh­taam­me hä­nen kut­sun­sa: Seu­raa mi­nua.

Mitä Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen mer­kit­see?

Jee­sus kul­kee edel­läm­me. Hän on kul­ke­nut ris­tin tien ja avan­nut meil­le tien kuo­le­mas­ta elä­mään. Tu­le­va hil­jai­nen viik­ko ker­too Jee­suk­sen kär­si­myk­ses­tä ja syn­tien so­vi­tuk­ses­ta. Pal­mu­sun­nun­tai­na lau­lam­me Tiel­lä ken va­el­taa. Jee­sus, sä Her­ram­me, sua seu­ra­ta tah­dom­me. Tule mu­kaan.

Jee­sus on kans­sam­me joka päi­vä maa­il­man lop­puun as­ti. Hän ei petä ei­kä jätä. Hän tuli kut­su­maan syn­ti­siä. ”Sitä, joka mi­nun luok­se­ni tu­lee, minä en aja pois.” Si­nua kut­su­taan Jee­suk­sen seu­raan. Ole­maan hä­nen kans­saan. Rau­haa, iloa ja le­poa.

Seu­raa­mi­nen on us­ko­mis­ta. Saat us­koa kaik­ki syn­ti­si an­teek­si. Seu­raa­mi­nen on myös us­kol­li­suut­ta. Jee­sus on pa­ras ys­tä­vä, joka ra­kas­taa si­nua. Jee­suk­seen voit luot­taa kuin kal­li­oon. Se on myös us­ko­mis­ta ja luot­ta­mis­ta Raa­ma­tun sa­naan. Avaa Raa­mat­tu­si, kuu­let siel­lä Jee­suk­sen kut­su­van ää­nen. ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan tule Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.”

Jo­han Helk­ku­la

Sleyn Po­rin pas­to­ri

Johan Helkkula