Poliisin maine suomalaisten keskuudessa singahti kyselyssä ennätystasolle – pelastusviranomaisiin luotetaan jopa "pohjoismaalaisittain poikkeavasti"
Heidi Puomisto / STT
Suomalaisten mielestä julkishallinnon organisaatioista paras maine on kansallisella lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMSillä ja Rajavartiolaitoksella, kertoo vuosittainen Luottamus & Maine -kyselytutkimus. Maineikkaimpien kärjestä löytyvät myös Hätäkeskuslaitos ja pelastustoimi.
– Suomalaisten luottamus viranomaisiin on jopa pohjoismaalaisittain poikkeavaa, tutkimuksen toteuttaneen T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti sanoo.
Luottamus & Maine -tutkimus tehtiin loka–marraskuussa 2024 sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi runsaat 10 500 suomalaista.
Tutkimuksessa jokaiselle organisaatiolle lasketaan kahdeksan osa-alueen keskiarvona maineluku, joka vaihtelee asteikolla 1–5.
FinnHEMSin ja Rajavartiolaitoksen saama luku oli 3,87 ja Hätäkeskuslaitoksen ja pelastustoimen 3,84. Perässä tuli Ilmatieteen laitos luvulla 3,76.
Eniten mainettaan nosti poliisi, jonka maine on mittaushistoriansa parhaalla tasolla. Maine nousi 0,31 yksikköä. Erityisen paljon poliisi petrasi vuorovaikutuksen, työpaikan ja johdon osa-alueissa.
– Aniharvoin näemme näin suuria nousuja maineessa, varsinkin, kun maine on jo entuudestaan kohtalaisella tai hyvällä tasolla. Huomionarvoista on lisäksi se, että 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä mainemielikuvat poliisista olivat kaikkein positiivisimmat ja erinomaisella tasolla, T-Median vanhempi neuvonantaja Nina Laakso sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat poliisille myös lisää resursseja ja näkyvyyttä.
Julkishallinnon maine on yleisesti ottaen kasvanut viime vuodesta. Myös luottamus julkishallintoon kääntyi kolmen vuoden hienoisen laskun jälkeen nousuun.