Inna: Turvallisuus ennen kaikkea
Noormarkkuun suunniteltu yli 200 miljoonan euron TNT-tuotantolaitos on merkittävä investointi, joka heijastuu laajasti Porin elinvoimaan ja teolliseen vetovoimaan. Kun hanke kaksi kuukautta sitten julkistettiin, alkoi kyselyjen virta laitoksen tarkemmasta sijainnista. Maaliskuun lopussa Oy Forcit Ab haki kaupungilta hankkeelle sijoittumislupaa ja kertoi julkisuuteen suunnitelmien kohdistuvan juuri Noormarkkuun.
Laitoksen sijoittuminen Noormarkkuun on onnekas yhdistelmä sopivia olosuhteita ja aktiivista yhteistyötä sopivan tontin löytämiseksi. Vaikka TNT-tehdas tuottaa vain yhtä päätuotetta, on sen sijoittumisedellytyksien taustalla muun muassa monipuoliset raaka-aineiden toimitusketjut. Raaka-aineiden saatavuus on keskeinen edellytys laitoksen sijoittumiselle.
Olosuhteista tärkein on kuitenkin turvallisuus. TNT-tuotantolaitokseen ympärillä on merkittävät suoja-alueet ja turvallisuus on ykkösasia laitoksen suunnittelussa. Tuotantolaitoksesta tehdään mahdollisimman päästötön ja laitoksessa on käytössä niin sanottu suljettu kierto eli se ei vaikuta vesistöihin eikä aiheuta suoria materiaalisia päästöjä ympäristöön. Kyse on turvallisuudesta myös isossa mittakaavassa niin Suomen kuin Euroopan puolustuskyvyn vahvistamisesta sekä sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamisesta.
Porin kaupungille on ollut tärkeää osoittaa olevansa hyvä kumppani hankkeen valmistelussa ja sen edetessä myös jatkossa. On kunnia-asia olla turvaamassa Suomen puolustuskykyä. Samanaikaisesti laitos tuo Poriin suoria työpaikkoja kymmenille ihmisille, ja sen välilliset vaikutukset esimerkiksi logistiikan, palvelualojen ja kemian alan yrityksille ovat huomattavat. Investointi vahvistaa alueen taloutta ja parhaassa tapauksessa se tuo piristysruiskeen laajasti Porin seudun lisäksi Pohjois-Satakunnan alueelle.
TNT-laitos osoittaa, että Pori on onnistunut luomaan ympäristön, joka houkuttelee monenlaisia teollisia investointeja. Edelleen useiden muiden hankkeiden edistäminen jatkuu aktiivisesti ja niistä kuulemme lisää jatkossa. Kaupungin sijainti, infrastruktuuri ja yhteistyökykyinen ilmapiiri tekevät siitä kiinnostavan kohteen nykyaikaisille teollisuushankkeille, jotka säteilevät elinvoimaa koko maakuntaan.
Lauri Inna
Porin kaupunginjohtaja