Kirjurinluodon ympärivuotisen uimapaikan rakentaminen on alkanut
Kirjurinluodon saunaan liittyvän ympärivuotisen uimapaikan rakentaminen on alkanut. Uimapaikan kaivuu- ja pengerrystyöt on tarkoitus toteuttaa toukokuun alkuun mennessä, jonka jälkeen ranta vapautuu saunan rakentamista varten. Uimapaikan alue on parhaillaan rakennustyömaata, joten sen läheisyydessä on syytä liikkua varoen. Porin kaupungin kilpailuttaman uimapaikan urakan toteuttaa Reittitiimi Oy.
– Ennen uimapaikan rakentamista alueelta pyydystettiin ja siirrettiin yli 700 simpukkaa, joista neljä osoittautui tarkemmassa lajitunnistuksessa suojelluiksi vuollejokisimpukoiksi. Paikan mataluudesta ja vesikasvillisuudesta johtuen olikin odotettua, että paikka ei ole vuollejokisimpukan luontaista elinaluetta, kertoo kaupunginarkkitehti Mikko Nurminen.
Kun uimapaikan kaivuu- ja pengerrystyöt valmistuvat, paikan hallinnointi siirtyy Avanto Partners Oy:lle.
– Kirjurinluodon saunan rakentaminen alkaa toukokuun alussa ja tarkoitus olisi päästä lauteille ja avantoon marras–joulukuussa, kertoo Avanto Partners Oy:n Jose Laaksonen.