Kolmas Pori Energiaan liittyvä kuntalaisinfo julkaistu YouTubessa
Porin kaupunki tiedottaa omistamansa energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiä koskevasta valmistelusta avoimesti ja niin, että kuntalaiset ovat tietoisia valmistelun sekä päätöksenteon eri vaiheista ja perusteista.
Kuntalaisinfojen kolmas osa on julkaistu kaupungin Youtube-kanavalla. Videolla Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna käsittelee muun muassa valmistelun aikataulua ja etenemistä, mahdollisen omistajakumppanin valintakriteerejä sekä mahdollisen kaupan reunaehtoja. Videon on kuvattu 10. joulukuuta.
Kuntalaisinfot sisältävät samaa tietoa kuin samana ajankohtana järjestettävät valtuustoinfot. Valtuustoinfoja ei striimata, koska niissä esitetään myös salassa pidettävää tietoa, jota päätöksentekoon osallistuvat valtuutetut tarvitsevat ja saavat päätöksenteon tueksi. Salassa pidetään vain sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät liikesalaisuuksia tai jotka voisivat heikentää kaupungin asemaa mahdollisen kaupan osapuolena. Kuntalaisinfojen aiemmat osat löytyvät myös kaupungin Youtube-kanavalta. Seuraava kuntalaisinfo pidetään tammikuussa 2025.