Pääministeri Orpo sairaalaverkkoäänestyksestä: Ei kerro hallituksen toimintakyvystä vaan siitä, että päätös oli vaikea – eduskunta hyväksyi muutokset niukasti
Anni Keski-Heikkilä, Nina Törnudd, Terhi Riolo Uusivaara / STT
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, ettei hallituspuolueiden edustajien lipeäminen hallitusrintamasta sairaalaverkkoa koskeneessa äänestyksessä kerro hallituksen toimintakyvystä.
Yhteensä viisi kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajista äänesti tiistaina esitystä vastaan.
– Se kertoo siitä, että tämä oli joillakin alueilla erittäin vaikea päätös. Ja tämä oli silloin muutamille yksilöille sellainen, että he valitsivat äänestää sen näin. Sillä ei ole tekemistä hallituksen toimintakyvyn kanssa. Hallitus ja hallituspuolueiden johto olivat kaikki tämän takana, eduskuntaryhmien johto oli tämän takana ja asia vietiin läpi niin kuin tapana on, Orpo sanoi äänestyksen jälkeen toimittajille eduskunnassa.
Hän lisäsi, että edustajien lipeäminen äänestyksessä "tietenkin haittaa", mutta oleellisinta on, että hallitusohjelmaa ja sen kirjauksia viedään sovitusti eteenpäin.
Sairaalaverkkoa koskevaa esitystä hän kuvaili äärettömän tärkeäksi ratkaisuksi.
Orpo sanoi, ettei muista pitkältä eduskuntauraltaan yhtään kautta, jolloin "punaisia nappeja" ei olisi nähty myös hallituspuolueiden riveistä.
– Jatkossa tietenkin tehdään huolellista valmistelua ja pyritään ottamaan mahdollisimman laajasti eri mielipiteet huomioon. Tuskin sellaista päätöstä on olemassa, missä kaikki olisivat täysin tyytyväisiä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että ryhmä käsittelee asian sisäisesti ja kertoo siitä julkisuuteen, jos on kerrottavaa. Mahdollisia rangaistuksia hän ei avannut.
– En lähde spekuloimaan. Ryhmä päättää niistä, Mäkelä sanoi toimittajille eduskunnassa.
Mäkelän mukaan perussuomalaisten äänet hallitusta vastaan eivät yllättäneet, vaan olivat tiedossa jo etukäteen. Samoin tiedossa olivat edustajien poissaolot äänestyksestä.
Mäkelältä kysyttiin äänestyksen jälkeen, oliko hän helpottunut.
– En nyt mitenkään erityisesti. Hallituksen esitysten eteneminen on tietysti aina hyvä asia, hän sanoi.
Lisäksi Mäkelältä kysyttiin, voiko hallituksen esityksiä vastaan äänestämisestä tulla tapa.
– Siihen pyrimme, että hallituksen esitykset etenevät. Se on tavoite tässä hallitusyhteistyössä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen sanoi, että esitystä vastaan äänestäneille tulee seurauksia.
– On selvää, että jos salissa äänestää hallituksen esitystä vastaan, niin siitä tulee seuraamuksia, Marttinen sanoi toimittajille eduskunnassa.
Marttisen mukaan on tärkeää reagoida määrätietoisesti, jos hallituspuolueen kansanedustaja toimii täysin päinvastaisesti hallituksen linjaan nähden. Hänen mukaansa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajisto kokoontuu asiasta myöhemmin tiistaina.
Myös Marttisen mukaan esitystä vastustavien hallitusedustajien määrä oli täysin tiedossa eikä tullut yllätyksenä. Myös poissaolijoista tiedettiin.
– Kyllä meillä oli tiedossa eilen illalla jo hyvin pitkälti, että miten tämän päivän äänestys tulee menemään, hän sanoi.
Marttiselta kysyttiin, muuttiko hallituspuolueiden ehdottama uusi lausuma joidenkin kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä.
– Saattoi olla niin, että sillä oli yksittäisille edustajille vaikutusta heidän harkintansa osalta.
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esittämät muutokset sairaalaverkkoon äänin 101–96. Kaksi edustajaa eli esitystä kritisoineet Janne Heikkinen (kok.) ja Antti Kangas (ps.) olivat poissa. Tyhjiä ääniä ei annettu.
Äänestyksestä odotettiin etukäteen tiukkaa. Viisi kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajista lipesi hallitusrintamasta ja äänesti esitystä vastaan.
Ratkaisevassa äänestyksessä vastaan äänestivät Markku Eestilä (kok.), Juha Hänninen (kok.), Mikko Polvinen (ps.), Mikko Lundén (ps.) ja Sanna Antikainen (ps.).
Koko oppositio äänesti yhtenäisesti esitystä vastaan, myös perussuomalaisia aiemmin edustanut Timo Vornanen (tv.).
Hallituspuolueet ehdottivat maanantaina uutta lausumaa hallituksen esityksen rinnalle. Lausuma on nähty yrityksenä helpottaa sitä, että kansanedustajat hyväksyisivät esityksen.
Eduskunta hyväksyi kyseisen, kansanedustaja Pia Sillanpään (ps.) tekemän lausumaehdotuksen 105 äänellä. Tyhjää äänesti 92 kansanedustajaa ja kaksi oli poissa. Lausumassa eduskunta edellyttää, että hyvinvointialueet varmistavat, että ilta-, yö- ja viikonloppuaikaiset sote-palvelut muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden väestön palvelutarpeen varmistamiseksi.
Lakimuutos leikkaa sairaalatoimintaa ja yöpäivystyksiä monilla paikkakunnilla.
Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa ja Salossa lakkaa erikoissairaanhoidon yöpäivystys ja sitä edellyttävä leikkaustoiminta. Valkeakoskella ympärivuorokautista päivystystä ei voida käynnistää uudelleen.
Iisalmessa, Varkaudessa, Jämsässä ja Raahessa ei voi olla perusterveydenhuollon yöpäivystystä.
Kokoomuslainen, Oulun vaalipiiristä valittu Hänninen perusteli vastaan äänestämistä sillä, että Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettaminen vaarantaa hänen mukaansa potilasturvallisuuden, yhdenvertaisuuden ja alueellisen tasa-arvon.
– Matkaa Ouluun on monin paikoin yli 200 kilometriä, ja Oulun yliopistollinen sairaala on jo nyt ylikuormitettu. Tämä ei ole pelkästään numeroita, vaan kyse on ihmishengistä. Kun sydänkohtaus tai aivoverenvuoto yllättää, minuutit ratkaisevat. Vakava liikenneonnettomuus ei katso kellonaikaa, Hänninen sanoi tiedotteessa.
Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttamisen kertoi äänestysratkaisunsa syyksi myös niin ikään Oulun vaalipiiristä valittu perussuomalaisten Polvinen. Hän sanoi taistelleensa asian puolesta syksyn ajan.
– Hallituksen esitys oli lähtökohtaisesti palveluja aidosti tehostava ja varsinkin erikoissairaanhoidon osalta välttämätön, Polvinen totesi STT:lle lähettämässään viestissä.
– Otan seuraamukset vastaan sellaisena, mitä arvostamani perussuomalaisten eduskuntaryhmä tulee kokouksessamme päättämään.
Savo-Karjalan vaalipiiristä valittu kokoomuksen Eestilä puolestaan ei halunnut perustella äänestysratkaisuaan eikä kommentoida sen mahdollisia seurauksia.
– Eduskunta on Suomen ylimpänä päättäjänä ratkaisunsa tehnyt, ja asia on loppuun käsitelty, hän sanoi äänestyksen jälkeen STT:lle.